Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 264


 

 

Oulun Seudun matkailun yhteismarkkinointi / sopimuksen päivittäminen

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 264  

138/14.02.01/2022  

 

 

Valmistelija Vs. sivistysjohtaja Teija Eskola, p. 050 5148 673

 

Oulun Matkailu Oy on vuonna 2010 perustettu yhtiö, joka johtaa ja toteuttaa Oulun seudun matkailun yhteismarkkinointia. Yhtiön perustajina ja omistajina ovat Oulun kaupunki, lähikunnat ja matkailukeskukset sekä

seudun matkailuyritykset.

 

Oulun Matkailu Oy:n toimialana on matkailumarkkinointi. Yhteismarkkinoinnin tärkein tehtävä on markkinoida aluetta ja samalla

houkutella uusia asiakkaita matkailualueelle kärkituotteiden avulla. Yhteismarkkinoinnilla ei tehdä suoraan yrityksen markkinointia eikä myyntiä, vaan nimensä mukaisesti yhdessä tehdyllä strategialla ja yhdessä kerätyillä resursseilla markkinoidaan koko matkailualuetta Pohjolan rengastie tuotebrändin alla. Pohjolan rengastie on Oulun Matkailu Oy:n

rekisteröimä tuotemerkki.

 

Oulun Matkailu Oy esittää seutusopimuksen uusimista vuodelle 2024 viiden vuoden ostosopimuksena tai vaihtoehtoisesti 3 vuoden sopimuksena sisältäen 2 vuoden option jatkosta. Pidempiaikainen sopimus mahdollistaa systemaattisen saavutettavuus- ja markkinointityön alueellisen matkailun masterplanin 2030 toteuttamiseksi.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että seutusopimus uusitaan kolmen vuoden sopimuksena sisältäen kahden vuoden option jatkosta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Puheenjohtaja Suotula poistui kokouksesta klo 21.32 asian käsittelyn ja päättämisen jälkeen.

Matinolli siirtyi kokouksen puheenjohtajaksi klo 21.32.