Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 35


 

 

Kirkkomännikön rakennushankkeen työryhmän nimeäminen

 

Kunnanhallitus 06.02.2023 § 35  

167/10.03.02.00/2022  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Hannu Komu, puh. 040 5440 329

 

Kunnanvaltuusto on 7.11.2022 §65 hyväksynyt Kirkkomännikön rakennushankkeen, jossa rakennetaan uudet tilat varhaiskasvatukselle ja esiopetukselle sekä tekemään tarvittavat remontit /muutostyöt pyöreään osaan.

 

Rakennushankkeen ajaksi olisi hyvä perustaa työryhmä, joka koostuisi viranhaltijoista sekä luottamushenkilöistä. Työryhmä aloittaisi tehtävän maaliskuun 2023 alusta ja toimisi rakennushankkeen valmistumiseen saakka.

 

Työryhmä kokoontuisi hankintavaiheen aikana suunnittelukokouksissa sekä ottaisi kantaa suunnitteluun ennen lopullista päätöksentekoa. Lisäksi työryhmä osallistuisi hankkeen aikaisiin työmaakokouksiin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus  

Kunnanhallitus nimeää Kirkkomännikön rakennushankkeelle seuraavan työryhmän:

 

1. Kunnanhallitus nimeää työryhmän luottamushenkilöt: (3 kpl)

2. Kunnanhallitus nimeää työryhmään viranhaltijat: (4kpl)

3. Kunnanhallitus valitsee työryhmän puheenjohtajan ja sihteerin.

4. Työryhmä voi kutsua tarvittaessa asiantuntijoita avuksi.

 

Päätös Kunnanjohtajan kokouksessa antama muutettu päätösesitys:

Kunnanhallitus nimeää Kirkkomännikön rakennushankkeelle seuraavan työryhmän: 
1. Kunnanhallitus nimeää työryhmän luottamushenkilöistä hallituksen puheenjohtajan, valtuuston puheenjohtajan, teknisen lautakunnan puheenjohtajan ja sivistyslautakunnan puheenjohtajan.
2. Kunnanhallitus nimeää työryhmään viranhaltijoista teknisen johtajan, sivistysjohtajan, Kirkkomännikön koulun rehtorin ja varhaiskasvatusjohtajan.
3. Kunnanhallitus valitsee työryhmän puheenjohtajaksi hallituksen puheenjohtajan ja sihteeriksi sivistysjohtajan.
4. Työryhmä voi kutsua tarvittaessa asiantuntijoita avuksi.

Muutettu päätösesitys hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: