Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 36


 

 

Eropyyntö luottamustehtävästä / Alaraappana

 

Kunnanhallitus 06.02.2023 § 36  

12/00.03.06/2023  

 

 

Valmistelija Keskusvaalilautakunnan sihteeri Sara Kämäräinen, p. 050 3165 938

 

Pekka Alaraappana on pyytänyt eroa keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä sähköpostitse 1.2.2023 paikkakunnalta muuton vuoksi.

Kuntalain 71§ mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on.
 

Sen jälkeen kun henkilö on valittu luottamustoimeen, hän voi erota pätevästä syystä kesken toimikauden. Eron myöntää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on. (Kuntalaki 70 §).
 

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi.
 

Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.
 

Lautakunnan vaalissa tulee ottaa huomioon tasa-arvolain vaatimukset. Sekä naisia että miehiä on oltava varsinaisina että varajäseninä vähintään 40 %. (Lautakunnan jäseniä on 5, joten naisia ja miehiä vähintään 2).

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
1) myöntää eron Pekka Alaraappanalle keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä ja
2) valitsee uuden varajäsenen keskusvaalilautakuntaan Pekka Alaraappanan tilalle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: