Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 67


Liite 3 Sivistys- ja hyvinvointiosasto 2022 toimintakertomus

 

 

Toimintakertomus 2022 / Sivistysosasto

 

 

 

Sivistyslautakunta 16.03.2023 § 36 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Elina Vehkala, p. 040 5683 404

 

Kuntalain 115 §:n mukaan laaditaan vuosittain kunnan toimintakertomus. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.

 

Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Vehkala Elina

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy toimintakertomuksen vuodelta 2022 ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle. Toimintakertomuksen keskeiset tiedot koostetaan valtuustolle tilinpäätöskertomukseen. Mikäli kunnanvaltuusto hyväksyy sivistysosaston talousarviomuutoksen vuodelle 2022, korjaukset toimintakertomukseen tehdään virkamiestyönä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 67  

73/02.06.01.03/2023  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy sivistysosaston kertomuksen vuodelta 2022. Toimintakertomuksen tiedot koostetaan valtuustolle tilinpäätöksen yhteydessä annettavaan toimintakertomukseen.

Sivistysosaston raportti vuodelta 2022 annetaan valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Heikkilä-Tuomaala esitti kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen alakohdan Nahkuri ensimmäisen virkkeen muutettavan muotoon "Nahkurin ja nahkatehtaan asuinrakennuksen peruskorjaukseen tehtiin alustava hankesuunnitelma Opetus- ja kulttuuriministeriölle toukokuussa 2020."

Keskustelun päättämisen jälkeen puheenjohtaja totesi Heikkilä-Tuomaalan esityksen rauenneen kannattamattomana.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: