Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 123


 

 

Hallinto- ja kehittämisosaston osavuosiraportti 1-4 / 2023

 

Kunnanhallitus 22.05.2023 § 123  

160/02.02.02/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Tyrnävän kunnan sisäisen valvonnan ohjeen mukaan päävastuualueiden johtajien on raportoitava asetetuista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista sekä muista olennaisista sisäisessä valvonnassa tulleista havainnoista kunnanjohtajalle.

 

Kunnanjohtajan on vähintään neljännesvuosittain annettava raportti kunnanhallitukselle talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Kunnanhallitus arvioi seurantaraporttien perusteella kunnan taloustilannetta ja päättää millaisiin toimiin hallintokuntien tulee ryhtyä talousarvion tavoitteisiin pääsemiseksi.

 

Tyrnävän kunnan hallinto- ja kehittämisosasto on pyytänyt tulosalueilta koosteen talousarvion tavoitteiden toteutumisesta toiminnan ja talouden osalta 1-4/2023.

 

Talous- ja hallintojohtaja on koonnut hallinto- ja kehittämisosaston osavuosiraportin kunnanhallitukselle.

 

Hallinto- ja kehittämisosaston toiminta on kunnan valtuuston osoittamissa sitovuustasoissa alittanut sen noin 98 tuhannella eurolla.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Hallitus merkitsee hallinto- ja kehittämisosaston osavuosiraportin tiedoksi ja edelleen saattaa sen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: