Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 122


 

 

Yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen / TE24 -uudistus

 

Kunnanhallitus 22.05.2023 § 122  

171/14.07.00/2023  

 

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Teija Eskola, p. 050 5148 673

 

 Eduskunta hyväksyi lakiesityksen TE-palvelujen uudistuksesta 1.3.2023. TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025. Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta. Uudistuksessa huomioidaan palvelujen yhdenvertainen saatavuus. Uudistuksessa työllisyyden ja yritysten kasvua tukevat julkiset palvelut tulevat osaksi kuntien työllisyys- ja elinvoimatehtäviä. TE-hallinnon henkilöstö siirtyy kuntiin liikkeenluovutuksella ns. vanhoina työntekijöinä. Palvelut siirretään kunnille tai useammasta kunnasta muodostuville työllisyysalueille, joiden työvoimapohjan on oltava vähintään 20 000 henkilöä. Työllisyysalueen muodostavien kuntien tulee olla maantieteellisessä yhteydessä toisiinsa ja niiden tulee muodostaa työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue.

 

 Kunnat vastaavat tulevien työllisyysalueiden valmistelusta. Kuntien on sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta sekä ilmoitettava siitä työja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä. Palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025. Vaikka järjestämisvastuu siirtyy, valtiolla säilyy viime kädessä vastuu työvoimasta. Valtio vastaa työvoimapalvelujärjestelmästä ja sen toimivuudesta valtakunnan tasolla.

 

 Kuntien on käynnistettävä yhteistoimintaneuvottelut ennen kuin ne tekevät päätöksiä siitä, millä tavoin ne tulevat järjestämään työllisyyspalvelut TE-uudistuksessa. Vaikka odotettavissa ei ole irtisanomisia, yhteistoimintaneuvottelut pitää käydä, koska TE-uudistuksella on vaikutuksia henkilöstöön. Yhteistoimintamenettely on saatettava päätökseen ennen kunnallisten toimielimien päätöksiä työllisyysalueen muodostamisesta. Yhteistoimintamenettelyssä käsiteltäviä asioita ovat esimerkiksi työllisyysalueen muodostamisen perusteet, erilaiset vaihtoehdot työllisyyspalveluiden järjestämiselle sekä niiden vaikutukset henkilöstöön. Työnantajan on neuvoteltava valmisteilla olevan toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista.

 

  Tyrnävän kunta on sijaintinsa ja työssäkäyntialueen vuoksi sidoksissa Oulun kaupungin esittämiin vaihtoehtoihin. Oulun kaupunki tekee valinnan kahden vaihtoehdon väliltä: Oulun kaupunki toimii järjestämisalueena yksin tai Oulun kaupunki toimii järjestämisvastuukuntana lähikuntien muodostamalla alueella. Lähikunniksi katsotaan Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu, Tyrnävä, Utajärvi, Pudasjärvi ja Vaala.

 

 Oulun kaupungin ja lähikuntien muodostaman työllisyysalueen johtavana tavoitteena on luoda uudistuksen myötä uutta vaikuttavaa palvelukokonaisuutta, jolla lisätään alueen elinvoimaa ja hyödynnetään koko kuntaekosysteemiä: työllisyys-, koulutus- ja elinkeinopalvelut, järjestetään työnhakijoille mahdollisimman tehokkaita palveluita, jotka johtavat työllistymiseen. Kunnat sitoutuvat panostamaan nuorten ennaltaehkäisevään työhön (koulutus ja vapaa-ajan polut), aikuisten työhön poluttavaan vapaaehtoiseen toimintaan ja uusien työpaikkojen synnyn edistämiseen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus käynnistää yhteistoimintaneuvottelut koskien TE24-uudistusta.

 

Päätös Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Eskola esitteli asian ja poistui kokouksesta klo 20.43.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: