Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 70


Liite 11 Tyrnävän kunnan tilinpäätös 2023

 

 

Tilinpäätös ja tase 2023

 

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 70  

71/02.06.01.03/2024  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Tilinpäätöksen laadinnasta on säännökset kuntalaissa ja kirjanpitolaissa. Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Lisäksi tilinpäätöskokonaisuudesesa on oltava konsernitilinpäätös ja liitetiedot.

 

Tilinpäätös on laadittava tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.

 

Kunnan tilikausi on aina kalenterivuosi. Kunnan toimintakertomuksen tehtävänä on antaa selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi

kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa otettava kantaa tilikauden tulokseen.

 

Kuntalain 115 § mukaan kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Vuoden 2023 vuosikate on 2 753 510,57 (edellisenä vuonna 2 600 322,96) euroa. Poistoja kirjattiin yhteensä 2 113 141,83 euroa. Tilikauden tulos on 640 368,74 euroa ja tehdyn investointivarauksen jälkeen tilikauden ylijäämä on 240 368,74 euroa. Vuoden 2023 investointiosan menot ovat yhteensä 4 326 566,97 euroa ja investointiosan tulot 280 455,39 euroa. Lainamäärä asukasta kohden on 4 654 euroa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle vuoden 2023 tilikauden tuloksen 640 368,74 euroa käsittelystä seuraavaa:

Investointivarausta kirjataan 400 000 euroa

Tilikauden ylijäämäksi muodostuu 240 368,74 euroa, joka siirretään tilikauden ylijäämä/alijäämätilille.

Kunnanhallitus hyväksyy ja allekirjoittaa tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja saattaa edelleen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen valtuuston käsiteltäväksi.

Talous- ja hallintojohtaja valtuutetaan tekemään tilinpäätökseen tarvittavat korjaukset ja muutokset sekä ne mahdolliset tarvittavat muutokset, mikäli kunnanvaltuusto päättää tehdä muutoksia vuoden 2023 talousarvioon.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.